Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Kryptohuone voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.
Datasta ei turhaan puhuta tämän vuosituhannen öljynä. Digitaalisessa ympäristössä liikkuessamme jätämme jälkeemme satojen miljardien eurojen arvosta tietoa, jota sen haltijat käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen. Datan avulla on voitettu vaaleja, ja sitä käytetään menestyksekkäästi tuotteiden ja palveluiden kohdentamiseen sekä tehokkaaseen myymiseen. Data myös muokkaa maailmankuvaamme päättämällä mitä Instagram- ja TikTok-videoita katselemme.
Sisällysluettelo
Internet 2.0 ja datan keskittyminen
Datasta hyötyivät internetin alkuaikoina 2000-luvun alussa eniten ne yritykset, jotka tarjosivat internetin käyttäjille hyödyllisiä palveluita. Näistä aikoinaan pienistä start-upeista (esimerkiksi Facebook, Amazon ja Google) kasvoi satojen miljardien jättiyrityksiä, joiden menestys on pitkälti niiden haltuunsa saaman käyttäjiensä datan ansiota.
Esimerkiksi Facebookin käyttäminen on ilmaista, mutta Facebookista on tullut miljardiyhtiö tekemällä käyttäjästään tuotteen, jonka dataa se myy edelleen mainostajille.
Facebookin käyttäjät eivät kuitenkaan hyödy tarjoamastaan datasta millään muulla tavalla kuin siten, että palvelun käyttämisestä ei tarvitse maksaa mitään. Onko tämä kuitenkaan reilua niille käyttäjille, jotka käyttävät Facebookia eniten ja tarjoavat näin lisäarvoa alustan muille käyttäjille? Eikö heidän pitäisi ansaita alustalle tarjoamastaan datasta muita enemmän?
Facebookin ekosysteemissä datan käyttö jää tehottomaksi, koska yritys ei palkitse datan tarjoajia millään tavalla. Käyttäjät hyötyvät ilmaisesta palvelusta, mutta ainoa taho, joka hyötyy datasta on Facebook.
kryptovaluutat tarjoavat tehokkaan vaihtoehdon keskitetylle rahapolitiikalle. Kryptoekonomiassa, jossa käyttäjät voivat steikata tokeneita projektin ylläpitämiseksi tienaten näin steikkauspalkkioita “osinkona” ja jossa he voivat osallistua samalla projektin hallintoon, käyttäjät ovat lopulta se taho, joka hyötyy projektin suosiosta ja rahavirroista. Voisiko sama olla mahdollista myös datan suhteen? Voiko data jopa korvata rahan ja perinteiset kryptovaluutat vaihdannan välineenä?
Facebookissa annetut tykkäykset ovat kysyttyä rahanarvoista tietoa, jonka avulla tuotteita ja palveluja voidaan kohdentaa ihmisille tehokkaammin.
Decentr ja data arvon mittarina
Decentr on kunnianhimoinen projekti, joka yrittää palauttaa datan omistuksen internetin käyttäjille itselleen ja antaa heille mahdollisuuden myös hyötyä siitä taloudellisesti. Projektin listaamiin tavoitteisiin kuuluu mm. oma hajautettu pörssi, jossa käyttäjät voivat vaihtaa tarjoamaansa dataa fiat-rahaan ja kryptovaluuttoihin.
Lompakkosovelluksen ja DeFi-integraation myötä käyttäjät voivat myös ansaita tarjoamalleen datalleen tuottoa. Tämä ominaisuus hyödyttää etenkin niitä, joilla ei ole erityisesti kokemusta tai asiantuntemusta kryptomarkkinoista, mutta jotka muuten tuottavat paljon lisäarvoa käyttämillään internet-alustoilla. Miltä kuulostaisi ottaa laina tarjoamalla lainan vakuudeksi sitä dataa, jota on vuosien ajan tuottanut erilaisille nettisivuille?
Decentriä on tällä hetkellä mahdollista käyttää Firefox-lisäosan avulla ja Decentr-selain on tarkoitus lanseerata vuoden 2021 kolmannen kvartaalin aikana.
Personal Data Value (PDV)
Decentr-projektin keskiössä on “Personal Data Value” (PDV), joka on eräänlainen “vaihtokurssi”, jonka avulla internetin käyttäjien tarjoama data monetisoidaan fiat-rahaksi tai kryptovaluutoiksi.
Käyttäjien PDV-kurssi kasvaa sen mukaan, mitä enemmän dataa he tarjoavat Decentr-alustaa käyttäessään ja mitä enemmän tämä kanssakäyminen antaa lisäarvoa alustan muille käyttäjille.
Korkean PDV-kurssin omaava käyttäjä voi saada alennusta ostaessaan tuotteita ja palveluja Decentrin markkinapaikasta. Korkea henkilökohtainen PDV-arvo voi myös alentaa lainan vakuuden määrää ja poistaa sen jopa kokonaan käyttäjän ottaessa lainaa, hieman samaan tapaan kuin hajautettu kryptolainapalvelu Aave mahdollistaa vakuudettomat lainat luoton delegoinnillaan.
Decentr-projektin oma token on DEC, jota ei kuitenkaan tule sekoittaa PDV-kurssiin. DEC on projektin oma kryptovaluutta, jonka avulla alustalla liikkuvan datan arvo mitataan ja jota käytetään vaihdannan välineenä vaihdettaessa dataa muihin valuuttoihin.
Sitä käytetään myös Decentrin markkinapaikkaa käytettäessä ja osana Decentrin DeFi-palveluja. DEC on siis Decentr-projektin ekosysteemitoken, tai “dekosysteemi-token”, niin kuin projektin luojat sitä nimittävät.
Jos käyttäjän henkilökohtainen PDV-kurssi nousee hänen online-käyttäytymisensä vuoksi esimerkiksi seuraavassa suhteessa:
PDV = 1.0001 samalla kun DEC = 1.0000
10 euron ostos (esimerkin ymmärtämiseksi oletetaan, että 1€ = 1 DEC) maksaa näin käyttäjälle 9,9990 euroa jne.
Tämä ei tietysti ole mikään iso alennus, mutta henkilökohtaisen PDV-kurssin noustessa alennus myös luonnollisesti kasvaa.
PDV:n käyttämisellä on myös taloutta elvyttävä vaikutus, koska mitä enemmän ihmiset ostavat tuotteita ja palveluja tuottamallaan datalla, sitä enemmän tarjontaa näille tuotteille ja palveluille syntyy.
Decentrin DeFi-lompakkointegraatio, jossa datansa voi monetisoida muistuttaa ulkonäöltään ja käytettävyydeltään MetaMaskia.
Decentr vs. Brave
Decentriä verrataan usein projektina Brave-selaimeen ja sen DEC-tokenia Braven BAT-tokeniin. Decentr on lähtenyt haastamaan Brave-projektia sillä perusteella, että vaikka BAT-tokenia voikin ansaita Brave-selaimessa mainoksia katselemalla, Braven nähdään silti suosivan mainoksia ja mainostajia käyttäjien kustannuksella.
Decentr näyttää myös mainoksia käyttäjilleen, jos käyttäjä antaa tähän luvan. Mainoksia katselemalla ja kommentoimalla käyttäjä voi nostaa PDV-kurssiaan.
Vaikka Brave-selaimella onkin kymmeniä miljoonia käyttäjiä, tämä ei ole näkynyt suoraan BAT-tokenin arvonkehityksessä. Tämä puolestaan on johtanut spekulaatioon siitä, mikä BAT-tokenin rooli Brave-selaimessa lopulta on.
Brave on myös Decentriä keskitetympi, sillä vaihtaakseen Brave-selaimessa ansaitut BAT-tokenit fiat-rahaksi käyttäjän täytyy rekisteröityä ja suorittaa KYC (Know Your Customer) keskitetyn tahon, Upholdin, palvelussa, joka ei edes ole saatavilla kaikissa maailman maissa.
Decentr puolestaan tarjoaa käyttäjilleen hajautetun DeFi-lompakon, integraation DeFi-palveluihin mm. Chainlinkin oraakkelien kautta sekä hajautetun digitaalisen identiteetin palvelun (DecID).
DecID sisältää kaiken käyttäjän internetissä tuottaman datan ja on tallennettuna lohkoketjuun. Se on ainoastaan käyttäjän itsensä hallussa yksityisavainten kautta. Tämä data voi sisältää myös esimerkiksi henkilöllisyystodistuksen ja muita henkilöllisyyteen liittyviä asiakirjoja. Näin käyttäjä voi siis natiivisti suorittaa KYC:n Decentrin omaa DecID:tä käyttämällä.
DEC-tokenin markkina-arvo on tällä hetkellä helmikuussa 2021 noin 28 miljoonaa dollaria, kun taas vastaavasti BAT-tokenin markkina-arvo on noin 900 miljoonaa dollaria.
Uusia DEC-tokeneita ei ole tulossa kiertoon ennen heinäkuuta 2021 ja osa tokeneista on lukittu ikuisesti “reserviin” puskurina suurempia käyttöjaksoja ja lainamääriä varten sekä vakuutena mahdollisten varkauksien ja hakkerointien varalta.
Parempien ominaisuuksiensa ja tokenomiansa vuoksi DEC-tokenilla voi nähdä olevan realistinen mahdollisuus jopa ohittaa BAT markkina-arvossa, mikä tarkoittaisi DEC-tokenille yli 30-kertaista harppausta markkina-arvossaan! Vaikka DEC ei saisikaan BAT-tokenia kiinni, niin sillä on joka tapauksessa huima kasvupotentiaali.
Vastuullisempaa somekäyttäytymistä
Decentrin toimintaperiaate saattaa herättää kysymyksen siitä, millä perusteella henkilökohtainen PDV-kurssi nousee tai laskee. Jos kaikki data ei ole samanarvoista ja “positiivista” käyttäytymistä suositaan enemmän, niin voisi äkkiseltään ajatella, että riski toisinajattelijoiden mielipiteiden hautautumiselle on suuri.
Decentrin järjestelmässä käyttäjät ovat kuitenkin tilivelvollisempia somekäyttäytymisestään keskitettyihin alustoihin verrattuna. Tähän vaikuttavat Decentr-alustalla vallitsevat peliteoreettiset elementit: ihmisillä on tapana käyttäytyä vastuullisesti, jos he näkevät saavuttavansa toiminnallaan jonkinlaista konkreettista “arvoa”.
Tästä johtuen keskitetyillä somealustoilla toisinaan nähdyt somelynkkauskampanjat tuskin olisivat yhtä yleisiä Decentrin kaltaisella alustalla, koska nämä “lynkkaajat” eivät lopulta hyötyisi tästä konkreettisesti mitenkään järjestelmän suosiessa toisenlaista ja rakentavampaa verkkokäyttäytymistä.
Yhteenveto
Decentr on mielenkiintoinen projekti, joka yrittää kunnianhimoisesti löytää uudenlaisen tavan käyttää arvokasta dataa yhteiskunnassa. Projekti herättää kysymyksen myös datan ja yksilönvapauksien suhteesta. Miksi jokainen meistä ei voisi omistaa yhtä tärkeimmistä itseään koskevista resursseista vaan olemme joutuneet antamaan sen suurkorporaatioiden haltuun?
Decentr tuo projektiinsa myös DeFi-kerroksen mahdollistamalla henkilökohtaisen datan monetisoimisen. Se tekee mahdolliseksi oman datansa käyttämisen tuotteiden ja palvelujen maksamiseen sekä tuoton ansaitsemisen käyttämällä dataansa vakuutena.
Fundamentit ja “pumppamentit” näyttävät lupaavilta tässä tällä hetkellä vain noin 28 miljoonan dollarin arvoisessa projektissa. DEC-token on Ethereum-yhteensopiva ERC-20 -token ja näin saatavilla mm. Uniswapissa.
Keskitetyistä pörsseistä se on listattuna mm. BitMaxissa, jos haluaa välttyä Uniswapia piinaavilta suurilta välityskustannuksilta. DEC-tokenia ei ainakaan vielä ole mahdollista ostaa Binance Smart Chainin puolella, mutta tiimi on kertonut tutkivansa tämän mahdollisuutta tulevaisuudessa.
Loppuun vielä tiedonjyvänen Decentrin mahdollisesta integraatiosta perinteiseen finanssimaailmaan: Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankki (Bank of England) on lähestynyt Decentriä saadakseen tietoa Decentrin teknologian käyttämisen mahdollisuudesta keskuspankin digitaalisen valuutan luomisessa!
Photo by Solen Feyissa on Unsplash