Sivusto sisältää affiliate-linkkejä. Kryptohuone voi olla oikeutettu kompensaatioon, jos vierailet yhteistyökumppaneiden sivuilla linkkiemme kautta. Saat lisätietoja mainoksista info-sivulta.
Turkki kieltää kansalaisiltaan sekä maassa toimivilta yrityksiltä kryptovaluuttojen käyttämisen valuuttana kaupankäynnissä. Keskuspankin päätöksen mukaan kryptovaluuttaa ei saa käyttää maksuvaluuttana ostoksiinsa suoraan tai epäsuoraan. Päätös astuu voimaan 30. huhtikuuta.
Kryptovaluutat ovat nousseet kevään aikana Turkissa suureen suosioon. Turkin liiran inflaatio on kiihtynyt yli 16 prosenttiin. Tämä on saanut kansalaiset ja yritykset etsimään vaihtoehtoisia tapoja säilöä varallisuuttaan ja käydä kauppaa.
Sisällysluettelo
Kaupankäynti kielletään vedoten säännöstelyn ja valvonnan vähyyteen
Bitcoinin kurssi tippui kuluneen viikon perjantaina muutaman prosentin ja yhtenä syynä voidaan pitää Turkin keskuspankin ilmoitusta kieltää kryptovaluutat vaihdonvälineenä kaupankäynnissä.
Maan virallisessa Official Gazette of the Republic of Turkey -lehdessä julkaistun tiedotteen mukaan kryptovaluuttoja tai muita hajautettuun teknologiaan perustuvia digitaalisia hyödykkeitä ei voida jatkossa käyttää tavaroiden tai palveluiden maksamiseen suorasti tai epäsuorasti.
Lausunnossaan Turkin keskuspankki ilmoitti, että kryptovaluuttojen kieltäminen maksuvälineenä asetetaan täytäntöön säännöstelyn vähäisyyden vuoksi. Lausunnon mukaan kryptovaluuttoihin ”ei ole sovellettu mitään sääntely- tai valvontamekanismeja keskushallintoviranomaisten toimesta”. Keskuspankin mukaan kryptovaluuttoihin liittyy säännöstelyn vähäisyyden lisäksi myös muita huomattavia turvallisuusriskejä.
Turkissa toimivien maksupalveluntarjoajien ei ole jatkossa sallittua kehittää toimintamalleja, jotka mahdollistavat kuluttajille tai yrityksille kryptovaluuttojen käyttämisen maksuvaluuttana. Keskuspankin selvityksen mukaan kryptovaluuttojen käyttäminen maksuvaluuttana saattaa aiheuttaa osapuolille merkittäviä vahinkoja ja laskea luottamusta tällä hetkellä käytössä olevaan maksujärjestelmään.
Toistaiseksi Turkki kieltää kryptovaluuttojen käyttämisen pelkästään kaupankäynnissä. Kansalaiset sekä yritykset voivat siis edelleen omistaa kryptovaluuttoja ja käydä kauppaa valuutasta toiseen kryptovaluuttapörsseissä.
Kryptovaluutat kasvattaneet huimasti suosiotaan
Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen kurssi on ollut viimeisten kuuden kuukauden aikana hurjassa nosteessa, mikä on kasvattanut niiden suosiota ympäri maailman. Vakaissa länsimaissa kryptovaluuttoja käytetään pääasiassa sijoitustuotteina ja spekulaation kohteena, mutta monissa pahasta inflaatiosta kärsivissä maissa kryptovaluutoista on tullut kansalaisille keino säilyttää varallisuuttaan.
Turkki on yksi esimerkki tällaisista maista. Maa kärsi todella korkeasta vuosittaisesta inflaatiosta, joka on vuoden 2021 keväällä noussut jo yli 16 prosenttiin. Kaupankäynti kryptovaluutoilla kasvatti suosiotaan etenkin sen jälkeen, kun Turkin presidentti Erdogan irtisanoi keskuspankin pääjohtajan. Kansalaisten usko liiraan horjuu ja jatkossa inflaation uskotaan kiihtyvän entuudestaan.
Liiran suosion heikentyminen ja kryptovaluuttojen suosion kasvu herättää maan hallinnossa luonnollisesti huolta, ja kryptovaluuttakiellon voidaankin katsoa olevan seurausta tästä pelosta. Kuluneiden kuukausien aikana yhä useammat turkkilaiset yritykset ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä kryptovaluuttamaksuja.
Viimeisimpänä Rolls-Royce- ja Lotus-autojen jakelusta vastaava Royal Motors ilmoitti vastaanottavansa maksuja myös kryptovaluuttoina.
Kryptovaluutat käyvät maailmalla yleisesti maksuvaluuttana yhä useammissa palveluissa. Useat nettikaupat hyväksyvät Bitcoinin sekä muut suurimmat kryptovaluutat maksutapana, ja muutamat suomalaiset Pay N Play casinot tarjoavat mahdollisuuden pelata kryptovaluutoilla tavallisen pankkitalletuksen sijaan. Maailmalla tunnetuista yhtiöistä muun muassa autovalmistaja Tesla sekä matkailusivusto Expedia vastaanottavat kryptovaluuttoja.
Kryptovaluuttojen suosion kasvusta huolimatta päivittäisessä elämässä käyttökohteita ei juurikaan ole. Useimmille kryptovaluutat ovatkin nimenomaan keino säilyttää omaa varallisuuttaan, eikä käyttää maksumenetelmänä arjessa.
Vastaavanlaisia kieltoja nähty toistaiseksi vähän
Toistaiseksi vastaavanlaisia kieltoja on valtioiden toimesta toteutettu melko vähän. Vakaammissa länsimaissa on kieltämisen sijaan keskitytty lähinnä lisäämään kryptovaluuttojen valvontaa. Tämä on järkevää jo pelkästään siitä syystä, että käytännössä kryptovaluuttojen kieltäminen on lähes mahdotonta.
Kryptomarkkinat eivät ole minkään yksittäisen tahon säädeltävissä, minkä ansiosta kaupankäynti on kenelle tahansa mahdollista. Pankkien ja valtioiden toimesta kaupankäyntiä voidaan vaikeuttaa esimerkiksi estämällä rahansiirrot kryptovaluuttapörsseihin. Mahdolliset sanktiot toimivat myös pelotteena ainakin osalle kansalaisista, saaden samalla kryptovaluutat vaikuttamaan likaisemmilta, ellei muuta.
Aikaisemmin kaupankäynti kryptovaluutoilla ja niiden omistaminen on kielletty muun muassa Intiassa. Intian tarkoitusperät kryptomarkkinoiden kieltämisessä ovat olleet alusta asti hyvin selkeät – maan on tarkoitus julkaista oma digitaalinen valuuttansa, joka hyödyntää pitkälti samoja teknologioita kuin tämän hetken kryptovaluutat. Valtion toimesta liikkeelle laskettu on valtion hallittavissa, minkä vuoksi se on korruptoituneelle keskushallinnolle ja maan pankeille selvästi riippumattomia kryptovaluuttoja mieleisempi vaihtoehto.
Vastaavia kieltouutisia on kuultu kuluneen vuoden aikana myös Nigeriasta. Helmikuussa 2021 Nigerian keskuspankki määräsi maassa toimivat pankin sulkemaan kaikki kryptovaluuttoihin liittyvät pankkitilit. Turkkiin verrattuna kielto oli siis massiivisempi, sillä kaupankäynnin lisäksi Nigeria haluaa kieltää myös kryptovaluuttojen treidaamisen ja omistamisen.
Nigeriassa kryptovaluutat ovat etenkin nuorison keskuudessa otettu vastaan avosylin. Maan vuosittainen inflaatioprosentti on yli kymmenen prosenttia, minkä vuoksi maan virallinen valuutta naira menettää arvoaan hurjalla vauhdilla. Vuonna 2019 maan inflaatioprosentti oli 11,40 %.
Sääntelyn mahdollisuus pitää markkinat jatkuvasti varpaillaan
Kryptovaluuttoja ei ole teoriassa mahdollista kieltää yksittäisen valtion toimesta, tai edes useamman valtion yhteisenä missiona. Tästä huolimatta mahdollinen regulaatiouhka pitää koko kryptovaluuttamarkkinan koko ajan varpaillaan. Mitä enemmän kieltoja ja sääntöjä maiden, pankkien ja talousviranomaisten toimesta toteutetaan, sitä hankalampaa kryptovaluuttojen ostaminen ja käyttäminen on.
Tähän mennessä on voitu huomata selvästi, että maailmalta kantautuvat uutiset kryptovaluuttojen sääntelystä vaikuttavat valuuttojen kurssiin usein negatiivisesti. Turkin keskuspankin ilmoitus kryptovaluuttakaupankäynnin kieltämisestä oli vaikutukseltaan Bitcoiniin melko vähäinen, mutta aikaisemmin on nähty selvästi suurempaa liikehdintää. Esimerkiksi Ripple-yhtiön lanseeraaman XRP-kolikon kurssi romahti, kun maailmalle levisi uutinen valuutan joutumisesta Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomission hampaisiin.
Samaan tapaan positiivinen uutisointi ja kryptovaluuttojen vapautuminen yhä helpommin kaikkien saataville vaikuttavat kurssiin positiivisesti. Syksyllä 2020 PayPalin ilmoitus kryptovaluuttojen ottamisesta osaksi tarjontaansa käynnisti pitkän kurssinousun, ja huhtikuussa 2021 Coinbase-kryptovaluuttapörssin listautuminen Yhdysvaltain Nasdaq-pörssiin toi markkinan ympärille positiivista humua.
Photo by Mert Kahveci on Unsplash